• Kylä kartanon liepeillä

• Viralan kylä "virallisesti" 566-vuotias

• Wiinakylän vaiheita

• Jalkamylly Lanankoskesta Viralan koskeen

• Kertomus: Wiralan Jaska ja sotavangit

Viralan tehtaan rakennukset järveltä päin joskus sata vuotta sitten. (Kuva Aira Leinon albumista)
 

Kylä kartanon liepeillä

Virala mainitaan tekstilähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1435. Viralan kylä käsitti vuonna 1539 jo 14 taloa ja oli täten Janakkalan suurimpia kyliä. Hallintopitäjä jaettiin vuonna 1539 neljänneskuntiin, joita piti olla pitäjässä neljä. Neljänneskunnassa piti olla yhteensä 10 koukkua. Koukku oli alkujaan alkutila. Viralan neljänneskunnat olivat Virala,Tarinmaa, Räikälä, Hiisi, Nuoliala, Uhkoila ja Rehakka. Viralan rälssitalot olivat 1500-luvulla itsenäisiä perintötaloja. Viralan kylän 10 taloa joutui 1585 Harvialan omistajien rälssitaloiksi.

Viralan jalkamyllystä on tietoa jo 1500-luvun alusta. Siitä käytettiin nimeä Lanankosken mylly. Lanankoski on nykyisin n. kilometrin päässä nykyisestä Viralan myllystä. Mylly on luultavasti siirretty nykyiselle paikalle n. v.1782 ja saatu siten suurempi putous ja pato. Nykyään myllystä on jäljellä pelkkä kivijalka.

 
Viralan myllykylää yli puoli vuosisataa sitten.
Kuva on Mäntylän puolelta Keinunmäen suuntaan. Myllärin talosta nousee savu. Sen vasemmalla puolella on Myllyn torpan päärakennus. Tie kulki näiden talojen välistä ja kulkee samasta kohtaa vieläkin. Etualalla on joenuoma jonka yli kulkee kapea jalkasilta. Joen rannalla on mylly, saha ja puusepän verstas sekä sähkövoimala, josta sähkölinja kulki vain kartanon käyttöön.

Viralan kansakoulu syntyi 19.9.1909 ja lopullisesti 17.10.1910.Oma kansakoulurakennus valmistui 1912.Alakoulu syntyi 1927 ja 1928 sille rakennettiin oma rakennus. Viralan alakoulu toimi toistakymmentä vuotta Viralan Myllyllä Häggblandin talossa.

Vasta valmistunut Viralan koulutalo

Viralan työväenyhdistys perustettiin 22.12.1908 ja se sai oman talon 1932. Työväentalolla on erilaisia tapahtumia yms. Viralan Wauhti perustettiin työväenyhdistyksen jäsenosastoksi 12.04.1932. Seura osallistui TUL:n Liittojuhlaan 1934   14-jäsenisen joukkueen voimin. Seuran järjestämiä tärkeimpiä tapahtumia on ollut hiihtokilpailu 1938, yleisurheilukilpailu 1940, Hämeen Kansan viestihiihto 1965, TUL:n Hämeen piirin suunnistusmestaruuskilpailut 1966 ja vastaavat hiihtokilpailut 1967. Viralan Wauhti järjestää edelleenkin kilpailuja, retkiä ja muita tapahtumia.

Wauhdin poikia ottelumatkalla Riihimäessä 1950-luvulla

Viralan kylä "virallisesti" 566-vuotias

 VUONNA 1976 ilmestyneessä Veikko Kerkkosen kokoamassa Janakkalan Historiassa on tieto, että Virala mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1435. Tieto perustuu viime vuosisadan alkupuolella julkaistuun Rein­hold Hausenin tutkimukseen Finlands Medeltidsurkunder I–V. Virala on siis vanhempi kuin Hämeen­linna tai Hel­sinki, Pietarista puhumattakaan. Ennen kuin Amerikasta tiedettiin mitään tai Kolumbus oli edes syntynyt Virala oli jo maailmankartalla.

Vuonna 1539 Viralan kylä käsitti 14 taloa, jotka muodos­tivat yhteensä 4 1/8 koukkua ja 21 jousta eli miestä. Koukku- ja jousilukunsa puolesta Virala oli Janakkalan suurimpia kyliä. 

Talonpojat pitivät puoliaan

 Viralan talot olivat perintötaloja aina vuoteen 1585 saakka, jolloin Harvialan ja Niemenpään herra Matti Lau­rinpoika Kruus sai ne läänikseen. Kruus koetti heti kätte­lyssä näyttää ja käyttää valtaansa, mutta vapauteen tottu­neet talonpojat tekivät valituksen aina kuninkaalle asti. Tuon aikaisesta Harvialan kopiokirjasta käy selville, että kirjeessään 26. kesäkuuta 1585 Juhana III totesi että aate­lismiehellä ei ollut oikeutta lisätä läänitystalonpoikien ve­roja.

 Asia oli esillä myös Turengin käräjillä 23.7.1585. Kolme viralalaista isäntää – Niilo Ollinpoika Rekola, Hannu Niilonpoika Hannula ja Lauri Maununpoika Nikkilä – va­littivat, että Kruus oli lisännyt heidän tavallisia verojaan, pakottanut tekemään taksvärkkiä ja ylläpitämään ja ruok­kimaan joukon tammoja ja ottanut kolmanneksen heidän erämaistaan, joissa heidän piti hakata muutamia syliä hal­koja ja kuljettaa ne Niemenpäähän, pakottanut talonpojat tekemään suuren määrän aitoja ja luovuttamaan hänelle viljaa.

 Matti Laurinpoika Kruus puolestaan toi käräjiin toisista taloista muutamia isäntiä, jotka sanoivat, että tammat oli­vat kylvöhevosia, joita talonpojat kaikkialla pitivät ja että Matti Laurinpoika ei ollut ominut heidän erämaitaan.

Näin Kruus vapautui syytöksistä. Matti Laurinpoikaa puolustaneiden isäntien nimet löytyvät myös Janakkalan Historiasta.

 Talot olivat Viralan niemellä

 Aika kului ja Brita De la Gardie, joka oli Jesper Matin­poika Kruusin puoliso, osti vuonna 1624 osto­rälssinä Vi­ralan talot, jotka muuttuivat perintötaloista räls­sitaloiksi. Rälssin ostaessaan Brita-rouva sai verovapau­den ja oikeu­den kantaa talonpojilta veroa itselleen. Talot elivät muu­ten omaa elämäänsä ja viljelivät maitaan, mutta maksoivat rälssin omistajalle veron, joka muuten olisi pi­tänyt mak­saa kruunulle. Verot suoritettiin etupäässä vil­jatuotteina ja taksvärkkipäivinä.

 Viralan talojen tontit sijaitsivat Viralan niemellä kehässä. talojen lähettyvillä olivat heidän kaalimaansa. Peltosarat olivat eri lohkoissa pellon laadun mukaan, parhaat pellot keskellä kylää. Niityt olivat tarakoin jaetut ja ne sijaitsivat kylki kyljessä Viralan järven rannoilla. Niittyjen merkitys oli suuri, koska ne antoivat karjalle ruuan.

 Osattiin sitä ennenkin suuta soittaa

 Viralan Rekolan talon isäntä Simo Martinpoika Rekolaa sakotettiin 15.6.1665 sopimattomasta suunkäytöstä. Simo oli lautamiehenä 1663–1665. Käräjillä Kernaalan nimis­miehen talossa hän oli humalapäissään haukkunut nimis­mies Daniel Gillinsonninpoika Tollettia oikein olan takaa ja sanonut: "Huoranpentu (hoorunge), veren-...tunpoika, hunsvotti!" sekä uhannut tappaa tämän ennen yön tuloa.

Ei ihme, että Simo Matinpoika menetti lautamiehen luot­tamustoimen. Rekolan taloa hän isännöi vuosina 1649 – 1682.

 200 vuoden takaiset verot

 Käsityksen Viralan talojen verotaakasta saa Seppälän ta­lon isännän Kustaa Juho Seppälän veroista vuodelta 1801, jotka hän oli jättänyt maksamatta Erik Abraham Leijon­hufvudille.

Tuomiokirjoista päivämäärältä 19.3.1801 selviää, että Kustaan verorästit olivat seuraavanlaiset:

3 tynnyriä 5 kappaa rukiita
1 tynnyri ohraa
1 tynnyri 20 kappaa kauraryyniä
1 leiviskä sianlihaa
1 tynnyri 4 vatia puolukoita
½ leiviskää pellavaa
60 kpl munia
4 kappaa siilattua tuhkaa
5 kaupunkimatkaa
20 taksvärkkipäivää
 

Wiinakylän vaiheita

Paloviinan valmistus- ja myyntioikeus oli 1800-luvun alusta annettu maatiloille sekä muutamien kaupunkien polttimoille. Mutta 1866 kumosi keisarillinen asetus tä­män oikeuden ja siihen päättyi ns. kotitarvepoltto. Raaka­viinan tehdasmainen valmistusoikeus myönnettiin tästä lähtien ainoastaan maaseudun suurimmille polttimoille.

Tämä alkoholilainsäädännön muutos antoi aiheen Viralan viinatehtaan perustamiseen. Vuosina 1806 – 1904 Virala kuului Hakoisten kartanoon. Hakoisten omistaja, parooni Hans Gustaf Boije oli vuonna 1851 ostanut isältään Vira­lan kartanon, mutta vasta 1868 laillistanut kaupan. Tou­kokuun 15 päivänä vuonna 1872 hän yhdessä Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja protokollasih­teeri C.A. Ehrnroothin kanssa muodosti avoimen yhtiön ja anoi kuntakokoukselta lupaa ajanmukaisen viinapolttimon perustamiseksi Viralan kartanoon.

Kaikin puolin hyvä paikka

 Paikkaa pidettiin monesta syystä erittäin sopivana. Muu­tama vuosi aikaisemmin valmistunut Suomen ensimmäi­nen rautatielinja Helsinki–Hämeenlinna oli vain 9 km:n päässä. Se oli tärkeää sekä tuotteiden markkinoinnin että raaka-aineiden hankkimisen kannalta. Viinan raaka-ai­neena käytettiin pääasiassa Etelä-Venäjän mustanmullan­seudulla kasvanutta maissia, jota tuotiin Pietarin rataa pit­kin Turenkiin (jossa on muuten Suomen vanhin rautatie­asemarakennus, jonka on muuten suunnitellut lääninark­kitehti C.A. Edelfelt, joka on taidemaalari Albert E:n isä.) Viralassa riitti myös metsää polttoaineeksi ja vettä tuotan­non tarpeisiin. Niinpä Viralan järven rannalle, kartanon liepeille rakennettiin tiilestä höyryvoimalla käyvä tehdas.

 Silloiset polttimon osakkaat perustivat osakeyhtiön, joka suunnitteli rakentaa Helsinkiin Itä-Heikinkadun varren tontille (nyk. Mannerheimin tien varrelle postitaloa vasta­päätä) paloviinatehtaan, jossa Viralan raakaviina jalostet­taisiin. Yhtiö sai nimen Nääs'in Viinatehdas Osakeyhtiö tai, kuten virallinen nimi kuului "Nääs Spritfabriks Ak­tiebolag". Viralan polttimo ostettiin tämän yhtiön nimiin ja vuonna 1904 parooni Boijen kuoleman jälkeen koko kartano. Kauppaan sisältyivät rälssitilat Maukola, Sep­pälä, Toffela, Pirttilä, Hulpola, Hannula, Rekola, Klemola, Nikkilä sekä Suontaan verouudistila, Äijälän rälssitorppa, Kuotolan verotila ja Viralan tuulimylly.

Nääs tuotti hiivaakin

 Miksi yhtiö sai tuollaisen nimen? Mikä se Nääs oli?

No, osakkaana oleva Kytäjän tilanomistaja Linder luovutti yhtiölle ne tislaus- ym. laitteet, joita oli käytetty kotipolt­toaikana Kytäjän kartanossa Hyvinkään pitäjässä. Ja tä­män kartanon ruotsinkielinen nimimuoto – Nääs (elikkä Niemi) – antoi uudelle yhtiölle nimen.

 Vuonna 1885 Viralassa ruvettiin valmistamaan myös lei­pomohiivaa, joka oli aikaisemmin Suomessa tuntematon kauppatavara ja suuressakin maailmassa jokseenkin uusi keksintö. Uudella ns. Wienin menetelmällä voitiin erottaa käyneestä viinamäskistä vaahto, joka sisälsi hiivasientä. Nyt voitiin tuottaa sekä viinaa että hiivaa yhtäaikaa.

 Vanhaan aikaan vehnäleivän leipomiseen oli käytetty nestemäistä oluthiivaa, jota saatiin sivutuotteena oluen­valmistuksessa, tai rukiista valmistettua hapantaikinaa.

Kirkonkellot lähteen silmässä?

 "Virala oli toisestakin syystä erittäin sopiva paikka hiiva­tehtaan perustamiselle, sillä kartanon mailla on hyviä, ve­sirikkaita lähteitä, jotka olivat välttämättömiä hiivanval­mistuksessa. Runsaan kilometrin päässä tehtaasta on suuri lähde, joka näyttää pohjattomalta ja josta koko vuoden pulppuaa kylmä ehtymätön vesisuoni." Näin kirjoittaa Magnus Ehrnrooth artikkelissaan Vaiheita Viralan histori­asta, joka julkaistiin Janakkala Ennen ja Nyt II -vuosikir­jassa vuonna 1952.

 "Tämä lähde lienee kaikkina aikoina vaikuttanut valtavasti paikkakunnan väestöön salaperäisellä syvyydellään ja ih­meteltävällä runsaudellaan, sillä kerrotaan, että sen kät­köissä piilevät ne kirkonkellot ja kirkkohopeat, jotka Ja­nakkalasta Isoa-Vihaa paenneet pitäjäläiset yrittivät pe­lastaa hävitykseltä tai vihollisen käsistä."

 Vuonna 1898 astui yhtiön ensimmäisen toimitusjohtajan Axner'in tilalle varatuomari, sittemmin vuorineuvos Georg Ehrnrooth, joka kuolemaansa asti 1935 johti yh­tiötä.

 Tehdas tarvitsi lisää voimaa ja niinpä 1907 Viralan kos­keen rakennettiin sähkövoimalaitos. Saha toimi kosken rannalla vuodesta 1882 vuoteen 1930.

Sodat aiheuttivat muutoksia

 Ensimmäinen maailmansota aiheutti Viralassa takaiskun: viinanvalmistus väheni, ja vuonna 1919 voimaan tullut kieltolaki lopetti sen kokonaan. Raaka-aineen saantikin oli vähentynyt ja hiivanvalmistus pieneni lähes olemattomiin. Hiivanerottamisessa jäänyt viinapitoinen mäski sai suu­reksi osaksi vuotaa tislaamattomana järveen.

 Kun kieltolaki 1932 kumottiin, vanha viinanvalmistus­laitteisto pantiin taas käyntiin. Oy Alkoholiliike Ab:n las­kuun valmistettiin 45.000 kg 96- prosenttista alkoholia vuodessa. Kerkkonen ilmoittaa  vuosituotannoksi tuon 45.000 kg ja Ehrnrooth 450.000 kg. Jälkimmäinen luku lienee oikeampi, sillä 30-luvulla hankittiin vanhojen puisten käymisammeiden tilalle neljä suurta noin 30.000 litran vetoista rautasäiliötä.

 Maatalouspoliittisista syistä alettiin raaka-aineena käyttää perunaa ja kotimaista ohraa. Perunaa ostettiin eri puolilta maata ja enimmäkseen kuljetettiin rautateitse Turenkiin ja sieltä kuorma-autoilla Viralaan. Syksyisin paikalliset vil­jelijät toivat perunaa kolme metriä korkeiksi, satojentu­hansien kilojen aumoiksi.

Rankki, joka jäi jäljelle alkoholia tislattaessa, oli kysyttyä maidontuotannolle tarpeellista väkirehua. Sitä isännät kuljettivat hevosilla ja autoilla tehtaalta.

 Sotien Suomelle aiheuttaman elintarvikepulan johdosta viinanvalmistus perunasta lakkasi koko maassa vuoden­vaihteessa 1940–41. Vuoden 1942 alussa tehtaan toiminta lopetettiin ja suurin osa laitteista myytiin.

Uutta tuotantoa: Öljyä, sieniä, pesuaineita

 Sotien jatkuessa Oy Petko Ab vuokrasi tilat vuoden 1943 lopussa. tarkoituksena oli moottoripolttoaineen valmistus ja myynti. Suurella kiireellä rakennettiin uuneja tervan polttamiseen kannoista ja tervaöljyn voiteluöljyksi jalos­tamista varten. Kaikki viinatehtaalta jääneet säiliöt ja laitteet tulivat taas käyttöön.

 Voiteluaineiden korvikkeita valmistettiin Suomen autoi­hin ja rautateille. Mutta kun tuonti ulkomailta sotien jäl­keen jatkui, toiminta lopetettiin vuonna 1948.

 Mietittiin mihin käyttöön vanhat tehdasrakennukset kel­paisivat ja mistä työtä vanhalle palveluskunnalle. Vuonna 1950 heräsi ajatus perustaa Viralaan Suomen ensimmäi­nen herkkusienien suurviljelys.

"Herkkusienet ovat tätä nykyä maassamme verrattain tuntemattomat, mutta muissa pohjoismaissa ja varsinkin Amerikassa ne ovat erittäin kysyttyä herkkua." kirjoittaa Magnus Ehrnrooth vuonna 1952.

"Tanskalaisten asiantuntijoitten avulla tätä viljelystä par­haillaan laajennetaan ja saatetaan kuntoon, mutta on sitä vielä pidettävä kokeiluasteella ja jää se siis tämän kerto­muksen ulkopuolelle..."

 1950-luvulla sienituotannon rinnalle perustettiin vielä pieni teknokemian tehdas, joka valmisti pesuaineita.

*  *  *

 Tulevaisuuteen on aina uskottu yritteliäässä Viralassa. Viisikymmentä vuotta sitten oli kuulemma yleisesti tunnettu sanonta "Joka Viralaan kerran on muuttanut, siellä viihtyy". Taitaa pitää paikkansa!

Jalkamylly Lanakoskesta Viralankoskeen

VIRALAN JALKAMYLLYSTÄ on tietoja jo 1500-luvun alusta. Mylly oli silloin Lanankoskessa, noin kilometrin päässä myöhemmän Viralan myllyn paikasta. Kun mylly siirret­tiin "nykyiselle" paikalleen, saatiin suurempi putous ja pato.

 Janakkalan Historia -kirjassa on tarina, kuinka Hattulan tuomiokunnan tuomari Peder Svenske vahvisti 1536 mar­raskuun 16. pnä kaupan, joka koski osaa Lanakosken myllystä Viralassa. Käräjillä Nuolialan kylässä Janakka­lan pitäjässä tuli oikeuden eteen Lauri Haraldinpoika Kil­piälästä Mäskälästä ja kertoi, että hänen isänsä oli ostanut pienen osan Viralan kylän myllystä. Myllyn osto tuomit­tiin lailliseksi. Peder Svenske painoi sinettinsä paperiin "suuremmaksi varmuudeksi ja totuudeksi". Näin tuli Lau­rin lainhuudot hoidetuksi.