etusivubanneri etusivu historia nykypaiva tulevaisuus

Tulevaisuus

Maailma muuttuu ja Nihattulan kylä sen mukana. Yksi visio Nihattulan tulevaisuudeksi voisi olla seuraava:

Nihattulan koulu laajenee 6-opettajaiseksi ja koulun suurenemisen myötä myös mahdollisuus ottaa vastaan oppilaita yli kuntarajojen paranee. Koulu saa uudet liikuntatilat jotka palvelevat myös kyläläisiä ja alueen aktiivisia urheilijoita.

Kylähuoneen käyttö lisääntyy ja toiminta monipuolistuu. Kylähuoneen löytävät erilaiset kolmannen sektorin toimijat ja tilat ovat sekä yhdistysten että yksityisten ihmisten käytössä.

Asutus lisääntyy erityisesti Männistön alueella ja 3-tien varressa. Väen lisääntyessä kiirehditään myös kevyen liikenteen väylää Männistöstä Panssarimuseolle. Nihattulan kylän ja Panssariprikaatin välinen yhteistyö säilyy aktiivisena.

Elinkeinojen ja maatalouden rakennemuutos jatkuu. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet paranevat ja monipuolistuvat.

Armijärvi säilyttää asemansa kyläläisten silmäteränä ja sen kunnostusta jatketaan. Nihattulan ainutlaatuisessa kulttuurimaisemassa näkyy luonnon ja ihmisen ristiriidaton yhteensovittaminen.

Nihattulan tulevaisuus lasten silmin