etusivubanneri etusivu historia nykypaiva tulevaisuus

    

Torkkola

Torkkolan isännistä löytyy tiedot 1500-luvulta alkaen. Talon omistajina olleitten Silverharneskien nimen synnystä kerrotaan seuraavaa: Torkkolan taloa 1600-luvulla isännöineen Juhani Erkinpojan veli Matti Erkinpoika aateloitiin vuonna 1653 pitkän, uskollisen ja urhoollisen sotapalveluksen perusteella. Samalla hänen nimekseen otettiin Matias Silverharnesk. Tämä ratsumestari kuoli 1670 Hämeenlinnan kommendanttina.

Torkkola on ollut nykyisellä omistajasuvulla aina vuodesta 1728. Tästä kertoo myös aitan katolla näkyvä viiri. Talon edellinen ja järjestyksessä saman suvun seitsemäs isäntä oli lähes 100-vuotiaaksi elänyt Lauri Torkkola, jonka kookas hahmonsa oli tuttu näky kyläläisille. Pitkän elämänsä aikana hän ehti pyörällä liikkuen nähdä ja kokea paljon kylän tapahtumia ja asioiden kulkua ja leikkimielisesti häntä onkin kutsuttu kylän "eläväksi tietosanakirjaksi".

Torkkolan talo on vanha hämäläinen viljelytila, jossa viljellään sokerijuurikasta ja viljaa. Torkkolan kuten muidenkin Nihattulan kylän talojen pellot ovat keveitä hiekkamaita. Tällaisille pelloille päästään tekemään kylvötyöt jo aikaisin keväällä ja viljelyssä päästään erittäin hyviin satotuloksiin.

Torkkolan päärakennus on alkujaan 1800-luvun alusta. Pihapiirin toinen asuinrakennus, nelilapekattoinen ns. vierasrakennus on vuodelta 1860 ja se on alun perin rakennettu leirin venäläisiä varten. Ne on siirretty nykyiselle paikalleen 1870-luvulla. Talousrakennukset ovat 1900-luvun alkupuolelta, punatiilinen karjarakennus vuodelta 1901 ja aitta vuodelta 1908.