etusivubanneri etusivu historia nykypaiva tulevaisuus

    

Mäntyjen mäki

Parolan leirikenttää on käytetty sotaväen tarpeisiin jo ennen vuotta 1777, jolloin kentän varsinainen järjestely alkoi. Kun Poltinahon kenttä kävi jalkaväelle liian pieneksi, sotilasjohto halusi ottaa käyttöön Vähä-Luolaisten eli Parolannummen kentän. Maasto raivattiin, ja leirikentän sai suunniteltavakseen everstiluutnantti C. N. af Klercker, joka laati ensimmäisen kartan alueesta jo 1780.

Toiminta alueella oli muuttunut selvästi pysyvämmäksi, koska Klerckerin suunnitelmassa oli myös asuin- ja varastorakennuksia. Tällä mäellä sijaitsi suurehko makasiinirakennus, joka siirrettiin 1832 nykyisen Hämeenlinnan Taidemuseon alueelle. Hirsinen kruununmakasiini oli Suomen tarkk'ampujapataljoonan kuormastorakennus, ja se säilyi uudella paikallaankin puolustusvoimien käytössä aina vuoteen 1949 saakka.

Kerrotaan, että Mäntyjen Mäen erikoiset puut ovat kaukaisempaa perua. Makasiinissa varastoitiin Venäjältä tuotua viljaa, jonka seassa männynsiemenet kulkeutuivat uudelle paikalleen ja kasvoivat komeiksi, käppyräisiksi puiksi.


Kuvaa klikkaamalla näet kartan suuremmassa koossa.