Juhannuskalenteri

Ajan patina -hanke julkaisi keskikesän korvalla Juhannuskalenterin tapaan, jollaisena joulukalenterin olemme kaikki oppineet tuntemaan. Jokaisen päivän – luukun – takaa paljastui vanhoja suomalaisia juhannusperinteitä esittelevä tarina.

Juhannus on juurtunut osaksi suomalaista kesää kuin tirisevä makkara ja kärpästen surina. Keskikesän ja valon juhla tyhjentää kaupungit ja täyttää autioituneet sukutilat kakofonialla. Kesäpäivänseisaus on ollut juhlinnan kohteena ammoisista ajoista lähtien. Auringon juhlaa vietettiin vuoden pisimpien päivien kunniaksi.

Suomessa juhannusta vietettiin aikoinaan Ukko, ylijumalan, kunniaksi. Ukon juhlia vietettiin kevätkylvöjen päätteeksi koko lähiyhteisön voimin. Kylät kerääntyivät toivomaan Ukolta satoa ja hedelmällisyyttä, apua viljelysten kasteluun. Ukon kunniaksi kohotettiin vakkoja järvien rannoilla ja uhrattiin peltojen antimia.

Ammoisina aikoina uskottiin, että maailman taitekohdissa kuten päivänseisauksissa, todellisuuden hauraat reunat joustaisivat. Nämä olivat otollisia aikoja ennustusten hakemiseen sekä taikojen tekoon. Juhannus on suomalaisista juhlapyhistä ainoa, jossa ovat vanhat pakanalliset tavat säilyneet tähän päivään asti, taiat mukaan lukien.

Tarjoamme maistiaisia entisajan juhannukseen, sen esihistoriasta tähän päivään. Makkararesepteistä taikoihin. Kartoitamme tapoja ja perinteitä sekä tuomme muistoja edellisen vuosituhannen alusta. Hyvää keskikesän juhlan odotusta, joka lähestyy päivä kerrallaan.

1.6.         Hedelmällisyyden juhla

2.6.         Juhannuspäivä ja liputus

3.6.         Kirkollisessa kalenterissa

4.6.         Ukon juhla

5.6.         Ukon juhlien taiat tähtäsivät sato-onneen

6.6.         Taikojen tausta – Taiat, Ennustukset ja Uskomukset

7.6.         Puolison etsiminen – Enteet ja taiat

8.6.         Puoliso luonto

9.6.         Puoliso tekeminen

10.6.      Paimentolaisuus

11.6.      Keskikesän juustot

12.6.      Makkara

13.6.      Karjaonni

14.6.      Siivous

15.6.      Juhannuskoivut

16.6.      Sauna

17.6.      Länsirannikon perinteet

18.6.      Enteet

19.6.      Varallisuus ja voimat

20.6.      Kokko

21.6.      Kokot kylissä

22.6.      Kokko taiat

23.6.      Hyvää Juhannusta!

 

1.6.         Hedelmällisyyden juhla

Kesäpäivänseisaus on ollut juhlinnan kohteena ammoisista ajoista lähtien. Auringon juhlaa vietettiin vuoden pisimpien päivien kunniaksi. Auringon saavutettua pesänsä, pisteen jonka alle se ei enää laskenut, puhuttiin pesäpäivistä. Näinä päivinä nähtiin auringon kääntyvät rengin puolelle, päivien aloittaessa rauhaisan marssinsa kohti pidempiä ja synkempiä öitä.

Keskikesän juhlan aikaan, auringon ollessa alati läsnä haluttiin juhlistaa maan hedelmällisyyttä ja turvata sato-onni sekä sään suotuisuus loppukesäksi. Esi-isiemme isät viettivät kevätpäivänseisausta sään ja ukkosen jumalan, Ukon, kunniaksi. Ukko myöhemmin nostettiin ylijumalan asemaan, sillä tämä oli jumalista vanhin ja turvasi maasta saatavan elannon sateillaan ja paisteellaan. Myös Keski-Euroopassa hedelmällisyys riittejä tanssittiin kesäpäivän seisauksen ja kevään aikana tulien ympärillä sekä niityillä.

Suomessa sään ja ukkosen jumalaamme, Ukkoa, pyydettiin turvaamaan tarvittavat sateet veden äärellä. Kokot kohosivat rannoilla sekä lahdissa, taikoja tehtiin vedessä ja uhreja juotiin laineiden loiskiessa. Veden ääressä haettiin merkkejä tulevista säistä ja onnesta. Taiottiin neitoja sekä karjaa hedelmällisiksi ja juovuttiin yhdessä kylvökauden päätteeksi.

 

2.6.         Juhannuspäivä ja liputus

Juhannus saapuu kyllä, omalla ajallaan ja tahtiinsa. Tänä vuonna (2018) keskikesän juhla koittaa 23. päivä kesäkuuta, päivää aiemmin kuin sitä ennen muinoin vietettiin. Aikoinaan vakiintunut ajankohta juhannukselle oli tasan kuusikuukautta joulusta, 24. päivä kesäkuuta. Vuonna 1955 valtiolla oli huoli kansakunnan tuottavuudesta, arkipäivien lipuessa vapaiksi suomen suvessa kirkollisia pyhäpäiviä juhlien.

Eduskunta päätti siirtää arjelle toisinaan osuvia pyhäpäiviä viikonlopuille, jotta vuosittaisten työpäivien menetys ei kasautuisi liian suureksi valtiontaloudelle. Juhannus lipui kesäkuun 19. päivää seuraavalle lauantaille ensimmäisten siirrettyjen päivien joukossa. Vuoden 1972 toukokuussa saman kohtalon kokivat helatorstai ja loppiainen. Niiden lauantaivuoro päättyi kuitenkin jo vuonna 1991 ja ne palasivat kalenteriin aiemmin kirjatuille paikoilleen kirkon toivomuksesta.

Itsenäistymisen jälkeen pyrittiin löytämään kansakuntamme lipulle omaa juhlapäivää joka ei olisi poliittisesti tai uskonnollisesti värittynyt. 1920-luvulla pyrittiin löytämään sopiva päivä ja Maila Talvion ehdottama juhannuspäivä vei voiton. Valinta virallistettiin tosin vasta vuonna 1934. Aattopäivänä ne nostetaan salkoon kello 18 ja lasketaan vasta juhannuspäivänä kello 21.

 

3.6.         Kirkollisessa kalenterissa

Keskiajalla kirkko otti haltuunsa pakanallisia juhlia ja seremonioita, jolloin juhannuskin päätyi kristilliseen kalenteriin. Kesäpäivänseisauksen juhla muuttui Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi ja juhlan nimi vakiintui Juhannukseksi, joka oli Johanneksen vanha ääntämismuoto. Ruotsinkielisillä alueilla ja Lounais-Suomessa jatkettiin midsommarin viettoa, joka oli tuonut perinteiselle juhlalle myös suomenkielisiä käännöksiä. Silloin tällöin kuulee vieläkin mittumaarja ja mettumaarin vietosta.

Kaikista kristillisiksi muutetuista juhlapyhistä juhannus on säilyttänyt eniten pakanallisia tapojaan. Veden ääreen kokoontumiset, ruoka ja juoma uhrit toistetaan Ukon juhlien ikiaikaisilla rituaaleilla. Taiat ja ennustusten hakemiset ovat säilyneet tähän päivään asti. Vain tapojen historia on matkan varrella unohtunut. Kirkon mukaan tulokin otti huomioon pakanalliset perinteet poikkeuksellisen hyvin, kun juhlan keskushenkilöksi nimettiin veteen keskeisesti liitetty hahmo Kastajan muodossa. Näin Juhannusta päästiin juhlimaan jatkossakin veden äärellä eikä vakiintuneita tapoja tarvinnut erikseen muuttaa.

Kristillisen sisällön mukaan tulosta huolimatta, ei juhannukseen ole tullut mukaan uskonnollista perinnettä. Se on saanut säilyttää rauhassa omat pakanalliset piirteensä kokoista taikoihin, aina henkien karkottamiseen miestä väkevämmällä. Kirkolliset piirteet ovat tulleet kesänjuhlakauden mukana sivutuotteina, juhannus on muun muassa ollut suosittu ripillepääsy- sekä hääpäivä.

 

4.6.         Ukon juhla

Vanhat tavat ajavat suomalaisia juhannukseksi maaseudulle, mökeille ja ulkoilmajuhliin. Saunomaan, polttamaan kokkoja, juomaan ja seurustelemaan, aivan kuten vuosisatoja sittenkin oli tapana. Kaupungit autioituvat kun väestö lipuu vastavirtaan muuttoliikenteen kanssa. Juhlinta rantamaisemissa suoritetaan samoilla menoilla ja vakaumuksella kuin vuosisatoja sitten. Ukon juhlista poiketen, sadetta ei tosin enää toivota laskeutumaan bakkanaalien ylle, ainakaan saman tien.

Juhannuksen sanasto ja tavat ovat säilyneet muuttumattomina poikkeuksellisen pitkään. Ukon juhlia vietettiin kevätkylvöjen päätteeksi koko lähiyhteisön voimin. Kylät kerääntyivät toivomaan Ukolta satoa ja hedelmällisyyttä, apua viljelysten kasteluun. Vesi olikin keskeinen elementti ja juhlia vietettiin lampien sekä järvien rannoilla. Kohotettiin maljoja Ukon kunniaksi ja uhrattiin peltojen antimia. Rannoilla suoritettiin usein myös seremonioita, ihmiset kahlasivat järviin ja rukoilivat sadetta, vettä roiskui ja kaikki osallistuivat.

Ensimmäinen säilynyt kirjallinen kuvaus Ukon-juhlinnasta on Mikael Agricolan kynästä vuodelta 1551, jossa kielemme kirjallisen asun synnyttäjämme kertoo kevätkylvön jälkeisestä kuppien kallistelusta, josta ei seuranne kuin häpeää. ”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin.”

 

5.6.         Ukon juhlien taiat tähtäsivät sato-onneen

Sato-onnea pyrittiin takaamaan ravinnon kautta. Muinaissuomalaisen uskomuksen mukaan, mitä enemmän juotiin Ukolle, sitä paremman sadon tämä antaisi. Juoma oli olutta, jota juhannusta varten pantiin omissa, tarkoitukseen varatuissa astioissaan, Ukon vakoissa. Juoman lisäksi jumalalle uhrattiin myös ruokaa, joista onneksi uhrin jälkeen pääsivät juhlijat itsekin osingoille. Itä-Suomessa vielä pitkään 1800-luvullakin otettiin Ukon Wackat käyttöön keskikesän lähestyessä. Aikojen saatossa käymisen menetelmät kehittyivät ja tisleet alkoivat olla saatavilla, jolloin Ukon kunniaksi keskityttiin puhtaampiin ja kirkkaampiin juomiin oluen sijaan.

Vakkojen juomisesta on merkintöjä runsaasti 1600-luvulta. Hauholla, vuoden 1667 käräjäpöytäkirjoista löytyy selostus vakkoja juomisesta Ukkosen jumalalle. Ukkosen herra tallentui ruotsalaisten virkamiesten kirjaamana tosin Thoriksi. Pöytäkirjan mukaan kylän väki oli kokoontunut järven rannalle, pitojen johtajan seisoessa vyötäisiin asti vedessä loitsuamassa ”pyhää Ukkoa, ilman isää” tuottamaan sadetta. Loitsuaja heitteli vettä ilmaan ja joi maljan, muiden seuratessa piirissä polvillaan tapahtumaa. Olut kuohui kun muukin seurue siirtyi veteen ja lähdettiin vaeltamaan takaisin kylään puroja pitkin, vettä loiskutellessa kaikkien päälle.

 

6.6.         Taikojen tausta – Taiat, Ennustukset ja Uskomukset

Uskottiin, että maailman taitekohdissa, merkittävinä vuosittaisina päivinä maailmojen välillä oleva harso oli hauraampi ja toisista maailmoista saattoi liukua asioita omaamme. Tällaiset vuosittaiset taitekohdat olivat omiaan enteiden kysymiselle ja taioille. Päivien lyhenemisen alkaminen oli yksi tällaisista kosmisista muutoksista jolloin nähtiin taitekohtien olevan käsillä. Keskikesän juhlalle oli ominaista hedelmällisyyteen liittyvien taikojen ja ennustusten teko myös muualla Euroopassa. Taiat painottuivat esikristillisinä aikoina erityisesti sato-onnen ja karjankasvatuksen turvaamiseen.

Juhannustaiat muuttivat suuntaansa hieman kulttuurivaikutteiden seurauksena. Maatalouteen, satoon ja karjaan keskittyvät taiat vaihtuivat keski-euroopassa yleisempiin hedelmällisyys taikoihin. Erityisesti ruotsista kantautuneet juhannusperinteet keskittyivät sadon sijasta naimaonnen hakemiseen. Monet tunnetuimmat juhannustaiat tehtiinkin alasta. Naimaikäiset talojen tyttäret koittivat saada tulevat sulhasensa selville kiertelemällä saunoja ja peltoja alastomina tai kurkkimalla lähteisiin oikeaan aikaan.

Ennustusten ja henkimaailman kanssa kommunikointi kuului oleellisena osana. Maailman taitekohdissa kuten päivän kääntymisessä laskuun, nähtiin ulottuvuuksien seinämien oheneminen jolloin niin henget kuin enteen pääsivät tehokkaammin kulkemaan maailmaamme. Taiat ja ennustukset ovat suomessa olleet melko samanlaisia vaikka paikallisia eroja esiintyykin. Pieniä alueellisia eroja esiintyy esimerkiksi tuleeko tyynyn alla olla 7 vai 9 kukkaa tai kuinka monta kertaa sauna pitää kiertää vastapäivään.

Meluaminen ja juopuminen ovat kuuluneet keskikesän juhlintaan vuosisatoja. Ylenpalttisuudella pyrittiin tuomaan sato-onnea samoin kuin kekrinäkin. Juopottelun sivutuotteena tulleen melun toivottiin pelottamaan pahoja henkiä takaisin omille sijoilleen, samoin kuin kokkojen savujen. Niinäkin aikoina kun humalahakuista juomista on paheksuttu ja julkijuopottelulle kohotettu kulmia, juhannus muodosti poikkeuksen. Kesän juhlan perinteisiin kuuluen jopa sammuminen oli hyväksyttävää juhannusyönä.

 

7.6.         Puolison etsiminen – Enteet ja taiat

Juhannustaioista tunnetuimmat tähtäävät puolison löytymiseen, joko ennusteiden tai taikojen kautta. Juhannustaiat kuuluivat erityisesti nuorten naisten perinteisiin. Yleisesti taiat tehtiin juhannusyönä alasti, usein saunominen liittyi asiaan.Tulevan puolison löytymistä pyrittiin hoputtamaan taioilla, mutta myös ennusmerkkejä haettiin keinoin kuin keinoin. Milloin palava puu osoitti sulhasen suunnan, milloin halko kertoi sulhon olevan leskimies.

 

8.6.         Puoliso luonto

Juhannusyönä alastomana luonnossa liikkumisessa oli taikaa. Jos aamukasteisella niityllä kieri vaatteitta, toi se hyvää onnea naimarintamalla tulevalle vuodelle. Toinen vastaava taika oli nuorten, naimaikäisten tyttöjen mennä alasti kierimään sellaisten talojen ruispelloille, joiden poikiin he olivat silmänsä luoneet, jolloin talojen pojat heitä alkaisivat armastelemaan.

Jos ruispeltoja ei ollut saatavilla tuli etsiä kolmikulmainen pellonala. Sen kun kiertäisi alasti kolmeen kertaan ehtisi tuleva elämänkumppani saapua paikalle juoksijaa vastaan.

Luonnossa kirmaamisen sijaan saattoi juhannusyönä hiljentyä ja kuunnella merkkejä. Jos naimaton neito kuuli lyhyen yön aikana käen kukkuvan, menisi niin monta vuotta sulhasen tuloon kuin käki kukkui. Mikäli käki pysyi vaiti juhannusyössä, sulho tulisi jo ennen seuraavaa Jussia.

Juhannusyönä nuoren neidon vaellellessa alasti veden ääreen ja katsoessa lähteeseen, tai muuhun pieneen hallittuun vesialueeseen kuten kaivoon tai lampeen, tulevan puolison kuvajainen heijastuisi veden väreilevässä pinnassa. Monesti tämän taian voimaa on vielä paranneltu sillä että, tuona maagisena päivänä jolloin yö on lyhyimmillään, lähteen vesikin muuttuisi viinaksi. Jos vesi olisi kirkasta, niin viinakin olisi.

Keskisuomessa ennustusten hakeminen toimi konservatiivisemmin. Kaivosta kuuntelemalla saattoi tietää odottiko puoliso tai perheenlisäys. Jos kaivosta kuului avainten helinää, tarkoitti se pääsyä emännäksi uuteen talouteen. Mikäli kaukaista itkua kuului, kertoi se lapsen olevan seuraavan vuoden aikana matkallaan.

Virtaavassakin vedessä olisi taikaa. Jos vuolaan virran keskellä olevalle kivelle asettuisi alasti, vain olkiside vyönään, niin virran pauhu paljastaisi tulevan puolison. Tietoa naimisiin menosta saattoi kalastella myös laskemalla kukkaseppeleen virran vietäväksi. Seppeleen katoaminen virran mukana tiesi naimaonnea, mutta jos se sattui juuttumaan virran reunaan, seuraisi ennustuksen hakijaa kuoleman kalman koura.

 

9.6.         Puoliso tekeminen

Laitetaan seitsemän, tai vaihtoehtoisesti yhdeksän riippuen paikkakunnan tavoista, kukkaa tyynyn alle ja uneksiessa kesäyön lämmössä pitäisi uniin saakka matkata tulevan aviopuolison tervehtimään. Samoin tyynyn alle saattoi laittaa vihdan, jota ei ollut sidottu. Unissa oli lupa odottaa tulevan puolison tulevan sen sitomaan.

Tuoreempana taikuuden muotona on puolestaan riittänyt se, että nukkuja on kääntänyt sukkansa jalassaan väärinpäin. Tällöin kesäyössä puoliso ilmaantuisi unessa. Joissain versioissa sukan tuli olla ainoastaan vasemmassa jalassa.

Jos ei kuitenkaan halunnut olla liian innokas, saattoi syödä ennen yöpuulle käymistä yhdeksän silakkaa. Silakoiden oli hyvä olla suolaisia, jotta nukkuessa pääsisi jano yllättämään. Unessa tuleva sulhanen pääsi tuomaan kuivaan kurkkuun helpotusta tarjoilemalla juotavaa.

Juhannussaunan löylyissä on viritelty monenlaisia puolison löytämiseen liittyviä taikoja. Nuorten naimattomien tyttöjen keskuudessa ei saunassa huuruissa tulevaa puolisoa vielä nähty, mutta viitteitä oli löydettävissä. Yleisin ennustusten etsiminen oli kävellä saunasta takapuoli edellä katsomatta taakseen kohti puupinoa. Se halko joka osui takalistoon ensimmäisenä, kertoisi millaisen rakastajan saisi. Jos halko sattui olemaan halkaistu, kertoi se ennustuksen hakijalle että, rakastaja olisi jo varattu mies tai leski. Halon ollessa kokonainen mies tulisi kokonaan omaksi.

Saunasta oli myös mahdollista poistua puolisoa hakemaan. Saunan raikkaana kun laukkasi ruisvainion ojia niin yhdeksännen ojan kohdalla pitäisi tulevan sulhasen tulla jo vastaan.

Mikäli ei halunnut saunasta poistua pelloille juoksemaan tai ojia kahlaamaan saattoi keskiyöllä saunan kolmesti kiertämällä nähdä tulevan puolisonsa saunan luukkuun kurkkaamalla. Tosin tässä piili riski, sulhaselle piti olla lahja valmiina jos kuvajaisen olisi sattunut näkemään, muutoin pahat voimat olisivat kurkistaneet vastaan.

Lahjattakin sai pieniä enteitä tulevasta sulhasesta. Saunan jälkeen, kun vastan viskasi katolle, saattoi vastan päästä nähdä summittaisen suunnan josta sulho tulisi aikoinaan. Jos vastan pää kääntyi kuitenkin kirkon suuntaan, tiesi se kuoleman korjaavan vuoden sisällä.

Juhannusyönsä jos viettää kiltisti kotonaan ja siivoaa omaa makuusoppeaan alasti, punainen rihma vyötäisillä saattoi tulla tulevan puolison haamu tervehtimään yön kääntyessä pimenemään.

 

10.6.      Paimentolaisuus

Juhannus onkin ollut aikoinaan nimenomaan paimentolaisten juhlaa ja se on näkynyt myös juhannus pöydässä. Hämeessä erityisesti maitotuotteet olivat keskeisessä osassa. Maidontuotannon ollessa vilkkaimmillaan, ei kaikkea kyetty säilömään ja muun muassa lukuisat erilaiset kotijuustot kiehutettiin keskikesän helteillä niin tilan säästämiseksi ja säilyvyyden lisäämiseksi, mutta myös erityisesti kesäiseen herkutteluun. Hämäläinen ruokaopas tarjoaakin mittavan valikoiman juusto reseptejä.

Juhannuksen perinteisiä paimentolaistaikoja olivat erilaisten vispilöiden ja koristeiden kiinnittäminen laiduntavan karjan sarviin. Karjaa koristeltiin harvoin myös maalauksin ja kukin. Toisinaan koristellut laumat ajettiin takaisin koteihinsa kylänraittien läpi kaikkien naapureiden iloksi. Taikojen tavoitteena oli lisätä niin karjaonnea kuin maitotonkkien täyttöastetta.

 

11.6.      Keskikesän juustot

Alkukesän hedelmällisyys näkyi karjataloudessa. Lehmät olivat päässeet laitumille ja aamulypsyjen anti oli runsaampaa. Maito riitti kaikkeen, juustokeitoista räiskäleisiin. Perinteiset juhannusruuat perustuivatkin huomattavasti karjan lisääntyneeseen maidontuotantoon. Juustoja keiteltiin, maitovellejä valmistettiin. Karjalassa munamaidot ja piirakat valmistuivat. Myös kevään ensimmäiset uudet perunat pyrittiin saamaan pöytään juhannukseksi.

Häme hengitti karjataloudella yhtälailla kuin viljelyllä, hämäläiseen ruokaperinteeseen onkin juurtunut poikkeuksellisen runsas juustoperinne, muiden maitotuotteiden ohella. Perinneruokakirjoista löytyy muun maussa kymmeniä erilaisia juustoja, joista suurin osa keitettiin kotona. Juustojen tekemisellä saatiin helposti pilaantuva maito turvaan kesän helteiltä.

Hämeessä kerätty perinnetietoaineistossa kerrotaan kuinka kaikille tytöille, jopa piioillekin tehtiin taloissa omat juusto juhannukseksi. Juhannuksena kylän nuoret miehet kulkivat joukolla kontit selässään ympäri kylää ja pyysivät mukaansa juustoja tytöiltä.

Maitotuotteiden ja oluen maailmasta on ruokaperinteissä siirrytty makkaraan. Maidon ollessa ympärivuotisesti saatavilla kesäisin Suomen suvessa turvaudutaan maamme tällä hetkellä ainoaan kausituotteeseen, grillimakkaraan. Mikäänhän ei estä sen valmistamista talven keskelläkään kuin grillaajan mukavuuden halu, mutta kesä tuo makkaroille luontaisen paistoympäristön.

 

12.6.      Makkara

Liha-alan tiedotteet kertovat kesäisen myynnin viisinkertaistuvan normaaliin verrattuna ja makkaroista 70% katoaa kauppojen hyllyiltä touko- ja syyskuun välisenä aikana. Lenkkejä ja nakkeja kulutetaan melko tasaisesti vuoden ympäri, mutta grillimakkaroiden kulutus kokee huomattavan kesäpiikin. Lihatuotteet ovat tulleet osaksi maamme perinnejuhlia, eniten lihatuotteita myydään jouluna ja juhannuksena. Hieman yllättäen myös pääsiäinen on noussut kolmanneksi suosituimmaksi liharuokajuhlaksi. Aiemmin se miellettiin lampaalle ja mämmille varatuksi, mutta nykyään kaikkea lihaa kuluu ja toisinaan, säiden salliessa grillimakkarakausi aloitetaan kevät pakkasilla.

 

13.6.      Karjaonni

Paimenet tekivät karjalaumalleen liuhtoja, joita kiinniteltiin isoimpien mullikoiden sarviin. Lehmiä usein tämän jälkeen kuljetettiin kylänraittia pitkin takaisin laitumilta muiden iloksikin.  Liuhdat laitettiin juhannuksen jälkeen talteen ja syötettiin jouluaamuna lehmille.

Vaikka tavalle ei tunnetakkaan taustoja on arveltu puolivuotta kosteassa homehtuneiden liuhtojen tehneen ihmeitä karjan ruuansulatukselle.

Kevään ja kesän aikana poikineiden lehmien maidosta leivottiin vaivaiskakkara, jotka jaettiin vaivaisille juhannuksena. Vastapoikineen lehmän maidon tiedettiin olevan normaalia ravitsevampaa.

 

14.6.      Siivous

Juhannuksen säilyneistä tavoista koivujen asema portin pielien vartijoina on kadottanut tarinansa ja jäänyt elämään omaa elämäänsä perinteenä vailla taustaa. Koivut tulivat mukaan juhlanviettoon osittain vahingossa. Aikoinaan oli tapana suurimpia vuotuisjuhlia varten suorittaa perinpohjainen siivous tuvassa kuin tuvassa ja näinä ajankohtina olivat joulu sekä juhannus. Lattia hangattiin puhtaiksi, aterimet puunattiin, liat ja pölyt huiskittiin koivun oksilla, joista jäi jälkeen ihanan raikas tuoksu.

Aikoinaan siivousta varten oli tapana kaataa nuorehko koivu ja tuoda se tuvan viereen, josta uusia oksia siivousta varten oli kätevää käydä katkomassa. Koivun tuoksu oli mukava ja usein ei sitä raaskittu viedä takaisinkaan siivousten valmistuttua joten se jäi norkoilemaan asumusten nurkille. Niille paikoilleen koivuja yhä rahdataan, vaikka oksista ollaankin kevät siivouksissa siirrytty pesuaineisiin, joissa on vain koivuesanssia.

 

15.6.      Juhannuskoivut

Aiemmin puhtaan käytännöllisistä syistä esille tuodut puut juurtuivat niille sijoilleen vuosikymmenien saatossa. Koivun tuoksu oli mukava ja usein ei sitä raaskittu viedä takaisinkaan siivousten valmistuttua. Kaunis, kevään vihreä puu somisti kauniisti punamultaa vasten ja toi kaikille tiedon, että asujamisto oli valmis tulevia juhlallisuuksia varten.

Koivut tulivat käytännön kautta arkeen ja niistä muodostui aikojen kuluessa juhlan merkkejä. 1800-luvun loppupuolen muisteluissa on tullut esille kuinka koivuista rakennettiin lapsille lehtimajoja, joiden turvissa juhannusta päästiin odottamaan ja järjestettiin kaikkea lettukesteistä kotileikkeihin. Kukkivia pihlajan ja tuomenoksia tuotiin koristeiksi, syreenit ja kielot nostettiin pöydille.

 

16.6.      Sauna

Juhannussauna on tuoreempaa perua. Keskikesän juhlaan valmistauduttiin suursiivouksella, jonka jälkeen juhannuspäivään valmistauduttiin myös itse puhdistautumalla. Tehtiin tuoreet vitsat nuorista koivuista ja saunakin usein pestiin ennen kylpemistä. Juhannussaunasta tuli rituaali jolla valmistauduttiin yöttömään yöhön. Saunominen oli erityisesti tytöille keskeinen rituaali ja saunomisen yhteyteen liittyi joukko eri taikoja ja ennustuksia tulevaksi vuodeksi. Juhannushäiden yleistymisen seurauksena on epäilty muun muassa morsiussaunankin syntyneen jatkona juhannusperinteelle.

 

17.6.      Länsirannikon perinteet

Länsirannikko on ollut perinteisesti ruotsalaisen kulttuuripiirin vaikutusaluetta. Ruotsissa 1800-luvulla juhannussalko korvasi pääosin kokon juhannuksen vieton keskiössä. Suomeen tapa rantautui hieman myöhemmin, vaikka jo herraskartanoissa oli jo 1700-luvun puollellakin salkoja pystytetty. Juhannussalot ovat komeasti koristeltuja ja niissä roikkuu naruja sekä köynnöksiä. Naruja kiedottiin niiden ympärille tanssien ja juhlien. Salot ovat osa keski-eurooppalaista hedelmällisyysriitti perinnettä, joissa nuoret juhlivat täysi-ikäisyyttään ja omaa sukukypsyyttään yhdessä kevään kanssa.

 

18.6.      Enteet

Enteitä etsittiin luonnosta, jotta voitaisiin varautua tulevaan. Talouden ja toimeentulon ollessa sään armoilla, kaikki merkit tulevasta kelpasivat käyttöön. Vanha sanonta kertoi, mitä ennen juhannusta sataa niin loppukesästä sataa laariin satona. Tuulinen juhannus puolestaan ei lupaillut hyvää, tuuli pitäisi puolukkasadon kaukana syksyn saapuessa.

Kun juhannuskoivujen tuominen talon pieleen muuttui tavaksi käytännön jälkeen, niistä pidettiin hyvää huolta. Nuoria peloteltiin, että jos portaiden viereen tuoduista koivuista katkoo oksia, se tietää surua ja murhetta. Jos on uskomista niin melko suoraan, vitsa tarpeet eivät olleet kaukana.

Saraheiniä solmimalla voitiin hankkia itselle toiveita. Parillinen määrä heiniä otettiin nipuksi ja solmittiin päittäin yhteen yksi kerrallaan. Jos nipusta oli muodostunut solmimisen yhteydessä yhtenäinen rengas, niin hartain toive saattoi käydä toteen.

Juhannusaattona sidottiin pellolla olkiin erivärisiä lankoja. Syksyllä käytiin tarkastamaan mikä niistä oli kasvanut kesän kuluessa pisimmäksi. Jos mustaan lankaan kiedottu olki oli pisin, se tiesi taloon tulevan surua.  Punainen lanka tiesi iloa ja sinisen langan oljen kasvu puolestaan onnea.

Juhannuskokko kun oli palanut aikansa ja rakennelma alkoi huojua, oli aika valmis enteiden etsinnälle. Mihin suuntaan kokon kärki kaatuikaan, sillä suunnalla ollut talo saisi tyttärensä naitettua ennen ensi juhannusta. Toinen ennustustapa puolestaan katsoi kokon savua. Ketä päin savu alkoi suuntaamaan joutuisi pian naimisiin.

Kokon hiivuttua oli myös itäisten taikojen vuoro. Hiilloksen yli hyppimällä naimattomat tytöt nostivat lempeä. Tapa oli yleinen venäjällä ja baltian maissa, joissa vielä palavien tulien yli alasti hyppiminen oli osa muinaisia peruja olevia hedelmällisyysriittejä.

Eteläisessä suomessa saatettiin kokon keskelle asettaa pitkä riuku, kun muut ainekset paloivat ensin ympäriltä, pääsi riuku kaatumaan. Se kehen riuku osoitti oli tuleva jäävän vanhaksi piiaksi.

 

19.6.      Varallisuus ja voimat

Juhannuksen lyhyenä yönä, metsissä vaellellessa jos sattui näkemään virvatulien loisteen, kannatti niitä seurata. Uskomusten mukaan virvatulet johdattaisivat kallisarvoisen saaliin luo. Virvatulien uskottiin ennen muinoin olevan merkki henkien liikkeellä olosta. Henkien uskottiin myös keräävän ihmisille arvokasta maallista omaisuutta. Pirujen ja henkien liikkeet kätketyille aarteilleen saattoi havaita myös nousemalla suojaiselle katolle alasti, useimmiten saunan, joiden suojasta henkiä häiritsemättä saattoi niitä tarkkailla.

Kukattomat itiökasvit uskomuksien mukaan kukkivat vain juhannusyönä. Näistä yleisimmän, saniaisen, kukinnonpoimimisella saisi osakseen taikavoimia. Mahdottoman kukinnon löytäminen olisi merkki siitä että, on saanut kosketettua toista maailmaa ja saanut sieltä siunauksen. Keskikesän kukintoihin liittyvät taiat ovat olleet yleisiä erityisesti Baltian maissa, joista muinaissuomalaiset uskomukset ovat juurtaneet osittain omaa perimätietoaan.

 

20.6.      Kokko

Juhannuskokko on melko tuore lisäys Ukon päivän viettoon, sen levitessä idästä koko maahan vasta 1900-luvun alussa. Länsi-Suomessa paloivat alkukesästä muunlaiset tulet, pääsiäiskokoista helavalkeisiin. Vastaavasti länsi-suomessa yleiset juhannussalot, joiden ympärillä riemuitessa ja tanssiessa suoritettiin hedelmällisyysriittejä, katosivat osittain kuvasta jääden vain ruotsinkielisten kulttuuripiiriin.

Kokot ja muut merkkitulet eivät ole olleet keskikesän juhlamme yksinoikeus. Niitä on poltettu juhlien kunniaksi ja merkkipäivinä, rituaaleina tai muuten vain. Ne ovat taustaltaan yleiseurooppalaista perinnettä, jossa tulien ääreen oli tapana kokoontua ja niillä kyettiin antamaan merkkejä. Kokot olivat yleisiä erityisesti kevätjuhlissa ja kekrin aikaan.

Tuleen ja sen polttamiseen on kautta aikojen liittynyt lukuisia uskomuksia, tulen tarjotessa lämpöä ja turvaa yöltä aina sen puhdistaviin ominaisuuksiin sekä henkien karkottamiseen savujen avulla. Eurooppalaisessa kokko perinteessä niiden on uskottu lisäävän viljelyksien, kotieläinten sekä ihmisten hedelmällisyyttä. Loppujen lopuksi yötaivasta vasten palava tuli oli vain jotain kaunista, liekkien tanssi yhteisesti jaettu kokemus, jota vaalittiin muistoissa.

Suomenkielinen nimi juontaa juurensa Kalevalasta. Kokko-linnut olivat ukkoslintuja, jotka kuuluivat niin suomalais-ugrilaiseen kuin baltialaiseen kansanperinteeseen. Tarustoissa Kokko-linnuilla on osana olla niin sankarien ystäviä kuin vihollisia. Kokot ovat olleet muun muassa Ilmarisen kanssa sytyttämässä ensimmäistä tulta ja auttamassa Väinämöistä kasken polttamisessa.

 

21.6.      Kokot kylissä

Kylien ja pitäjien yhteiset juhannuskokot rakennettiin näkyville paikoille, korkeille mäille tai rannoille. Puiden lisäksi kokoissa paloivat vanhat veneet ja vuoden aikana loppuun kuluneet työkalut. Kylän väki kerääntyi asemaan ja ikään katsomatta yhteen viettämään elonjuhlaa, laulamaan, leikkimään ja tanssimaan. Juhannus oli kaikkien yhteistä juhlaa, jolla juhlittiin kylvön päättymistä ja toivottiin suotuisia säitä satokaudeksi.

Kokon sytytti yleensä kylän vanhin. Kipunoiden lennosta, savun suunnasta ja muista pyrittiin päättelemään tulevaa satoa, onnea ja onnettomuuksia. Kekäleet ja tuhkat vietiin pelloille tuomaan kasvulle onnea. Erään perinteen mukaan kokosta tuli sytyttää valkeat ja toimittaa joka talouteen uudet tulet.

Kokkojen merkityksellisyyttä lisää se, että ne näkyivät kauas. Juhannuksena pystyttiin katsomaan kuinka omaan tulipatsaaseen syttyi vastaamaan naapurikylän kokko, kuinka vastarannallekin ilmestyi punertavakajo ja taivaanrantaan täplittivät savupatsaat. Ne olivat naapurusten kommunikaatiokeinoja, tapoja osoittaa osanottoaan yhteisiin juhliin ja vahvistaa yhteisöllisyyttä laajemmallakin alueella.

 

22.6.                  Kokkotaiat

Juhannuskokko kun oli palanut aikansa ja rakennelma alkoi huojua, oli aika valmis enteiden etsinnälle. Mihin suuntaan kokon kärki kaatuikaan, sillä suunnalla ollut talo saisi tyttärensä naitettua ennen ensi juhannusta. Eteläisessä suomessa puolestaan saatettiin kokon keskelle asettaa pitkä riuku, kun muut ainekset paloivat ensin ympäriltä, pääsi riuku kaatumaan. Se kehen riuku osoitti kaatuessaan, oli tuleva jäävän vanhaksi piiaksi. Toinen ennustustapa puolestaan katsoi kokon savua. Se, ketä päin savu alkoi suuntaamaan joutuisi pian naimisiin.

Kokon hiivuttua oli myös itäisten taikojen vuoro. Hiilloksen yli hyppimällä naimattomat tytöt nostivat lempeä mielitietyissään. Tapa oli yleinen venäjällä ja baltian maissa, joissa vielä palavien tulien yli alasti hyppiminen oli osa muinaisia peruja olevia hedelmällisyysriittejä. Kevätperinteinä nämä taiat elävät vieläkin itäisessä naapurimaassamme.

Kokkoon asetetut puut ja riu’ut joutuivat jäämään historiaan niin yleisen kuin paloturvallisuuden nimissä. Parolan juhannusjuhlat saivat päätöksensä yhden juhannuksen viettäjän jäädessä kaatuvan kokon keskiparrun alle. Kokkojen kokoamiseen ja sijoittamiseen on asetettu myös lainsäädännöllisiä rajoituksia sittemmin.

 

23.6.                  Hyvää Juhannusta!

Hyvää juhannusta ja olkoon sateet tulematta vielä tänä päivänä, kaatukoon kokon kärki oikeaan suuntaan ja unissa tulkoon rakkaiden kasvot näkyviin. Lampien veden tosin ei tarvinne kirkkaaksi viinaksi muuttua eikä välttämättä suositeltavaa ole myöskään veneen nokasta järveen kurkottaa kuvajaista katsomaan. Onnea liikenteeseen ja rauhallista loppukesää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

koristekuva