|
|
|
|
136 § LAUSUNTO KIRKKOMÄEN KALLIOALUEEN KIVIAINEKSEN OTTOSUUNNITELMASTA HÄMEENLINNASSA (RH) Suunnitelman
mukaan ottoalue on 10,7 ha, ja kiviaineksia otetaan kymmenen vuoden
aikana 1 850 000 m3 ktr eli keskimäärin 185 000 m3
vuodessa. Hankkeeseen ei
sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua
asetusta, jossa soveltamisrajana
on ottoalue, jonka koko on vähintään 25 ha taikka ottomäärä vähintään
200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Otto
tapahtuu kolmessa vaiheessa: ensimmäisessä vaiheessa otetaan tien läheinen
alueen länsiosa pohjatasoon +113, toisessa vaiheessa alueen itäosa
samaan tasoon ja kolmannessa vaiheessa alueen pohjoisosa. Pintamaat
varastoidaan ottoalueen ulkopuolelle alueen maisemointia varten. Suuret
maakivet murskataan tai erotellaan maisemakiviksi. Pohjatasoon louhitaan
3 – 6 metriä syvä kaivanto lammeksi tai muuhun virkistyskäyttöön. Ensimmäisen
vaiheen länsireuna viimeistellään heti, kun reuna-alue vapautuu,
samoin toisen vaiheen etelärintaus. Kolmannen vaiheen viimeistelyssä päätetään
esim. jyrkän kiipeilyrinteen jättämisestä ja mahdollisen lammen käytöstä.
Seinämät louhitaan kaltevuuteen 1:2,5 – 1:3, mikä noudattelee
alueen luontaista kaltevuutta. Alue maisemoidaan
levittämällä pohjalle ja luiskiin 10 cm humusta, joka
sekoitetaan pintamaihin, ja kylvämällä luonteenomaisia kasvilajeja
tai nurmikkoa sekä istuttamalla sekapuustoa 2000 tainta/ha. Polttoainesäiliöinä
käytetään katollisia kaksoisvaippasäiliöitä ja tankkausalusta tehdään
vettä läpäisemättömäksi. Työkoneet säilytetään lukittavissa,
katetuissa suojissa, joiden pohjat suojataan sään ja öljyn kestäviksi.
Alueella ei huolleta eikä korjata työkoneita tai ajoneuvoja. Jätehuoltopiste
sijoitetaan sisääntulotien puomin sisäpuolelle. Suunnitelmaan
sisältyy Geologian tutkimuskeskuksen 20.8.2001 päivätty
tutkimusselostus. Sen mukaan kalliokiviaines on pääosin gabroa, joka
soveltuu hyvin maarakentamiseen tai asfaltin valmistukseen. Osa
kallioalueesta on pegmatiittigraniittia, joka on muualla tehtyjen
tutkimusten perusteella lujuudeltaan huonoa. Se soveltuu
maarakennuksessa täyttöihin. Karttaliitteen mukaan
pegmatiittigraniittia on Vanhan Härkätien varrella noin 200 metrin päähän
tiestä sekä muualla pieniä esiintymiä. Lähin
asuinkiinteistö on koillisessa 260 metrin päässä ottoalueen rajasta
(tila RN:o 11:85), seuraavat noin 500 metrin päässä (tilat RN:o 11:89
ja RN:o 1:30). Kaakossa lähimmät asuinrakennukset ovat alle 500 metrin
päässä. Muissa ilmansuunnissa asutus on yli 500 metrin päässä. Hakemuksessa
on esitetty, että kallioalueelta tulevat vedet johdetaan
selkeytysaltaan kautta avo-ojiin, jotka laskevat noin kilometrin päässä
Alajärveen. Laskeutusallas puhdistetaan keväisin ja syksyisin ja
muulloin tarvittaessa. Valumavedet tutkitaan tasausaltaasta ja
ojapisteistä kesäkuussa ja lokakuussa. Pohjaveden
korkeusasema sekä laatu selvitetään alle 600 metrin päässä
olevista kaivoista ja porakaivoista ennen toiminnan aloittamista.
Kaivojen vedestä tehdään laaja analyysi ennen toiminnan aloittamista
ja sen jälkeen viiden vuoden välein, vuosittain tehdään suppea
analyysi. Pohjaveden korkeus mitataan kaivoista neljä kertaa vuodessa.
Vesinäytteiden ottajaksi on esitetty ympäristöosastoa. Hakemuksesta on tehty kaksi muistutusta, joissa on tuotu esiin mm. seuraavia asioita: - Kiviaineksen ottaminen Kirkkomäestä aiheuttaa maisemavaurioita ja on ristiriidassa Hämeen Härkätien maisemanhoidon yleissuunnitelman kanssa. Louhinta-alue on lähimmillään alle sadan metrin päässä tiestä. Koillisessa ja luoteessa tehtyjen hakkuiden vuoksi suoja-alueella ei ole riittävää puustoa, vaan maiseman muutos näkyisi lähes esteettä Härkätielle. Louhinnan aiheuttama muutos on peruuttamaton. Seutukaavassa tai maakuntakaavaluonnoksessa alue ei ole maa-ainesten ottoaluetta. Louhinta aiheuttaa maa-aineslain 3 §:n vastaista kauniin maisemakuvan turmeltumista. - Suojaetäisyyden asutukseen tulisi olla vähintään 600 m. Vallitsevien eteläisten ja läntisten tuulen suuntien mukaan melu- ja pölyhaitat kohdistuvat koilliseen, missä on pysyvää asutusta ja loma-asutusta alle 600 metrin päässä. - Esitetystä ottomäärästä ja ottoajasta laskettuna edestakaisia kuorma-auton kiviaineskuljetuksia Hämeenlinnaan olisi noin 215 kertaa päivittäin. Nykyinen Vanhan Härkätien raskaan liikenteen määrä on 600 – 800/vrk, muuta liikennettä on 1000 – 1500/vrk. Lisääntyvä liikenne heikentää huomattavasti jo ennestään huonoa liikenneturvallisuutta ja aiheuttaa kohtuutonta melu- ja pölyhaittaa. Ajoreitin varrella on myös Vuorentaan koulu. - Toiminta muodostaa merkittävän vaaran Alajärven käytölle tekopohjavesialtaana. - Suunnitelmaan sisältyvät selvitykset maisemasta, erikoisista luonnon biologisista esiintymistä, maankäytöstä ja pohjavesiolosuhteista sekä toiminnan ympäristövaikutuksista ovat puutteellisia ja ylimalkaisia eikä suunnitelma täytä luvan myöntämisedellytyksiä. - Härkätie on ainutlaatuinen kulttuurimuistomerkkinä ja –ympäristönä sekä luontoympäristönsä ansiosta. Härkätien varrella kasvaa rauhoitettu harjumasmalo. Kallion murskaamista, harjujen raiskaamista ja arvokkaan Härkätien liikennekuormitusta ei tule sallia. Tuhatvuotinen museotie edellyttää kansalaisilta kulttuuritietoisuutta, ympäristö-, maisema-, ja kulttuuriarvojensa sekä tienkäytön kohtuullista rauhaa. Ympäristötarkastajan
päätösehdotus: Ympäristölautakunta
päättää antaa Hämeenlinnan kaupungin tekniselle lautakunnalle
ottosuunnitelmasta seuraavan lausunnon: Tien
varressa oleva yhtenäinen, maarakentamisessa vähäarvoinen
kiviaineksen alue tulee rajata pois ottoalueesta, ja ottotoiminta tulee
aloittaa etelästä tai kaakosta, jotta tienvarsimaisema säilyy
mahdollisimman koskemattomana. Suojaetäisyyden
ottoalueen rajalta vakituisten ja loma-asuntojen kiinteistöille tulee
olla vähintään 300 m. Tällöin louhinta voidaan järjestää,
tarvittaessa meluvalleja tai muita meluntorjuntatoimenpiteitä käyttäen
niin, etteivät toiminnasta syntyvä melu ja pöly aiheuta
terveydellistä haittaa. Louhintaan
ja murskaukseen on oltava ympäristölupa, jos kiviainesta käsitellään
vähintään 50 työpäivänä vuodessa. Toiminta-aikaan lasketaan mm.
kallion poraus, räjäytykset ja louheen kuormaus sekä mahdollinen
kivien rikotus ja murskaus. Jos toiminta-aika jää alle 50 työpäivän
vuodessa, toiminnasta on tehtävä vähintään 30 vuorokautta ennen
aloittamista ympäristönsuojelulain 60 §:n mukainen ilmoitus.
Ympäristöluvan tai ilmoituksen käsittelee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen,
joka voi antaa mm. tarpeellisia määräyksiä meluhaittojen estämiseksi. Suunnitelmasta
on syytä pyytää Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n lausunto, koska
valumavedet johdetaan Alajärveen, josta otetaan vettä tekopohjaveden
valmistukseen. Esitetty valumavesien ja pohjavesien tarkkailusuunnitelma on riittävä. Näytteiden ottajan tulee olla ympäristöalan yritys. Laskeutusaltaan tyhjentämisestä ja muista hoitotoimenpiteistä tulee pitää kirjaa. Kirjanpito ja tarkkailun tulokset tulee toimittaa ympäristöosastolle. |
|