Dnro TEKLA: 855/2004
(Valmistelija:
suunnittelija Jukka Salminen, puh. 621 2288)
Matti Honkajuuri
yhdessä valtakirjalla muiden tilojen omistajien kanssa hakee
maa-aineslain mukaisesti Hämeenlinnan kaupungin Kirstulan kylässä
olevien kiinteistöjen Metsä-Lasila 1:29 ja Metsä-Porila 2:52
alueelle kiviaineksen ottolupaa 10 vuodeksi yhteensä 1 850 000 m3:n
määrälle. Ottosuunnitelman mukaan vuotuinen otettava määrä on n.
190 000 m3 vuodessa. Ottoalue on suunnitelman
mukaan 11,2 ha sijaiten Vanhan Härkätien (tienumero 2855) läheisyydessä
asemakaava-alueen ulkopuolella. Tilojen yhteenlaskettu pinta-ala on
93,5 ha ja ne ovat metsätiloja.
Maa-aineksen
ottosuunnitelma on listan liitteenä.
LIITE 4 / Tekla
11.1.20005, 8 §
Asemapiirustus ja
leikkaukset ovat esillä lautakunnan kokouksessa.
Suunnitelmasta on
viranomaisena pyydetty lausunnot. Saadut lausunnot ovat liitteenä.
LIITE 5 / Tekla
11.1.2005, 8 §
Kuulutettuna
suunnitelma oli nähtävillä Kastellissa 25.3. - 23.4.2004 ja lisäksi
lähimaanomistajille on postitettu tieto hakemuksesta.
Nähtävilläoloaikana
tuli muistutuksia niin yhteisöiltä kuin yksityishenkilöiltäkin
runsaasti, niistä tyypillisimmät ja yhteenveto on liitteenä.
LIITE 6 / Tekla
11.1.2005, 8 §
Kaikki saadut
muistutukset ovat asiakirjoissa.
Kaikkiaan lausunnoissa
ja muistutuksissa on paljon sellaisia asioita, jotka tulevat
ratkaistavaksi louhintaa, murskausta ja käsittelyä koskevassa ympäristöluvassa.
Tässä vaiheessa huomiota tulee kiinnittää maa-aineslain mukaisiin
edellytyksiin luvan myöntämiselle, niistä jäljempänä.
Suunniteltu
kiviaineksen ottomäärä on niin suuri, että siitä murskattu
kiviaines tulisi korvaamaan seudullisesti käytettäviä
luonnonkiviaineksia. Kun otetaan huomioon, että ottoalue sijaitsee lähellä
kaupunkia ja että sitä kauempana sijaitsevat luonnonkiviainesten
ottopaikat ovat tyhjentymässä, voidaan suunniteltua määrää pitää
realistisena. Tieyhteys on maantietasoinen ja kestää raskasta
liikennettä. Vaikka raskas liikenne lisääntyisi, niin vastaavasti
Hyrvälän sora-alueen liikenne loppunee parin vuoden kuluttua eikä
liikenne siten kokonaisuutena lisääntyisi merkittävästi.
Vesitalouden osalta
kyse ei ole pohjavesialueesta ja pintavedet ovat hallittavissa
suunnitelmassa esitetyllä tavalla. Yksityiskohtainen
tarkkailusuunnitelma tulee ratkaistavaksi ympäristölupakäsittelyssä.
Maa-ainesten ottamisen
vaikutus maisemakuvaan on viranomaislausuntojenkin mukaan eniten
huomiota saanut kysymys. Erityisesti korostuu tiemaisema Vanhalle Härkätielle
lännestä lähestyttäessä Kirkkomäkeä.
Hakija on 2.12.2004
tutustunut saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Hän on
ilmoittanut, että asia viedään päätöksentekoon laaditun
ottamissuunnitelman mukaisena.
Katupäällikön
ehdotus: Tekninen lautakunta päättää olla myöntämättä
haettua maa-aineksen ottolupaa Kirstulan kylän tilojen 1:29 ja 2:52
11,2 ha:n alueelle.
Perusteluna on maa-aineslain 3 §:n 1. momentti.
Tästä päätöksestä
peritään hakijalta taksan mukaisesti ottamissuunnitelman
tarkastamisesta 0,06 euroa/m3 eli yhtensä 111.000 euroa. Päätös
annetaan julkipanon jälkeen.
Päätös annetaan
tiedoksi hakijalle ja ympäristökeskukselle.