Takaisin

Hämeen liitto
Maakuntajohtajan päätösluettelo 2004                                 Sivu 31
Maakuntakaavoitus

Pykälä 26 26.4.2004 LAUSUNTO HÄMEENLINNAN KAUPUNGILLE MAA-AINESLAIN MUKAISESTA KALLIONLOUHINTA-ASIASTA KIRSTULAN KYLÄSSÄ

Hämeenlinnan kaupunki pyytää lausuntoa kalliolouhinta-asiassa 1850000 kuution otolle 10,7 hehtaarin alueelta. (HR)

Esitys:

Tast: Vt. Maakuntajohtaja päättää antaa Hämeenlinnan kaupungille seuraavan lausunnon:

LAUSUNTO (Dro 96/04)

Alueella ei ole seutukaavassa aluevarauksia. Maakuntakaavaehdotuksessa alue sisältyy maisema-alueeseen ma, jonka sisällöllisenä perusteena valtioneuvoston päätös valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Kyse on Hämeen härkätien maisema- alueesta. Kohde ei sisälly maakuntakaavan EOk-alueisiin.

Maakuntakaavaa valmisteltaessa selvitettiin mahdollisuuksia osoittaa väljempää Härkätien luonteeseen sopivaa maaseutumaista asutusta Kuuslahden alueelle Härkätien varteen, joka tukeutuisi kaupungin nykyiseen maanomistukseen, Hirsimäen, Vuorentaan ja Tiiriön palvelutarjontaan ja olisi kohtuullisesti kytkettävissä kunnallistekniseen verkkoon. Kyseiselle alueelle on pysyvää asutusta ja kysyntäpainetta ja sinne on rakennettu uusia omakotitaloja. Nähtävillä ja lausunnoilla olleessa maakuntakaavaluonnoksessa oli 150 hehtaarin varaus maaseu- tuasutuksen alueelle AT-merkinnällä. Kyseinen varaus uloittui noin 200 metrin päähän Kirkkomäestä kohtaan, jossa tällä hetkellä on useampia uudehkoja omakotitaloja. Kaupungin lausuntoon perustuen varaus kaupungin kaavoituksen kannalta ennenaikaisena jäi pois maa- kuntakaavaehdotuksesta.

Alue sijoittuu noin kahden kilometrin päähän Hirsimäestä ja noin kilometrin päähän Ahvenistoa ja Alajärveä yhdistävästä virkistys- aluevyöhykkeestä sekä noin kilometrin päässä Alajärvestä. Lähimmät kiinteistöt ovat noin kahdensadan metrin päässä.

Härkätien maisematilassa Härkätie nousee lännestä Kirkkomäen luoteisreunan päälle noin 15 metriä tielinjan suhteellisena korkeutena. Edelleen härkätieltä Kirkkomäki nousee runsas 15 metriä ylöspäin kallion pitkulaiselle laelle. Louhossuunnitelmassa Härkätien laitaan jäisi 80 metrin suojavyöhyke. Kaavailtu louhosalue sijoittuisi enimmillä osiltaan Valtioneuvoston hyväksymän Härkätien maisema-alueen päälle ja käytännössä muuttaisi olennaisesti maisemaa kyseisellä kohdalla.

Ottaen huomioon Hämeen härkätien huomattavan kulttuuri- historiallinen, maisemallinen ja matkailullinen merkitys, nykyisen kaupunkirakenteen asumis- ja virkistystoimintojen läheisyys sekä alueen edullisuus ja kysyntäpotentiaali maaseutuasutuksen laajen- tumissuuntana, toisaalta ison kiviaineslouhoksen pitkävaikutteisuus ja huono maisemoitavuus, Hämeen liitto katsoo, että Kirkkomäki ei seudullisin maankäyttöperustein sovellu maa- ja kiviainestenottoon.

Päätös:        Hyväksyn esityksen

Hannu Raittinen                                    Harry Tast
vt.maakuntajohtaja                                erityisasiantuntija

Täytäntöönpano: Hämeenlinnan kaupunki