Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Honkajuuren perheen tekemän valituksen Hämeenlinnan rakennuslautakunnan kielteisestä päätöksestä aloittaa louhinta Vanhan Härkätien tuntumassa sijaitsevalla Kirkkomäellä.

Maanomistajat vaativat, että rakennuslautakunnan päätös on kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi luvan myöntämiseksi. Lisäksi he vaativat, että Hämeenlinnan kaupungin olisi korvattava hakijoiden lähes 12 000 euron oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa. Nyt kulut jäävät maaomistajien kontolle.

Maaomistajien edustaja Matti Honkajuuri kieltäytyi maanantaina kommentoimasta hylkäyspäätöstä sekä sitä, aikovatko he valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Rakennuslautakunnan mukaan Kirkkomäen louhinta turmelisi valtakunnallisestikin arvokasta Hämeen Härkätien maisemakokonaisuutta. Hanke on myös vastoin maakuntakaavaa. Lisäksi siitä aiheutuisi haittaa läheiselle asutukselle. Hankkeesta tuli kaikkiaan 2 683 muistutusta ja huomautusta vastustajilta.

Viimeisimmän lupahakemuksen mukaan louhintamäärä olisi ollut 1,45 miljoonaa kuutiota. (HäSa)